Residenssi, Berliini

Berliini, 2013

Potsdamer Platzin vieressä sijaitseva Suomen suurlähettilään residenssi tarjoaa henkeäsalpaavat näkymät Berliiniin. Projektialue kattoi asunnon oleskelutilan, aulan ja vierastilan, ruokailutilan ammattikeittiöineen sekä kattoterassin. Kiinteiden huonekalujen lisäksi suunnittelimme useita uniikkeja huonekaluja, kuten 20-paikkaisen jatkettavan ruokapöydän, mattoja, aulapöytiä ja terassikalusteita. Suunnittelutehtävään kuuluivat myös kiinteät koristelut, kuten seinäpaneloinnit, valaistus ja lasiseinäratkaisut. Residenssin hillitty värimaailma jättää tilaa suomalaiselle taiteelle ja avautuvalle kaupunkikuvalle. Lähes kaikki kalusteet ja pienet esineet edustavat suomalaista nykymuotoilua.

Tilaaja: Ulkoministeriö
Vuosi: 2013